Aluetaiteilija Hilla Hautanen jalkautuu ympärivuorokautisen palveluasumisen ja senioriasumisen yksiköihin

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen Seinäjoen alueen ympärivuorokautisen palveluasumisen ja senioriasumisen yksiköissä toteutetaan tulevan syksyn aikana aluetaiteilijakokonaisuus. Tänä vuonna aluetaiteilijana toimii seinäjokinen Hilla Hautanen. ”Yhteisissä taidetuokioissa päästään tutustumaan monipuolisesti taiteen ja kulttuurin maailmaan. Toivotan yksiköiden asukkaat ja henkilökunnan lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaan!” korostaa Hautanen. Osallistava taidetoiminta alkaa syyskuussa ja kokonaisuus kestää kuluvan vuoden loppuun saakka. Aluetaiteilija vierailee kussakin yksikössä syksyn aikana noin kerran kuussa.

Ensimmäistä kertaa aluetaiteilijatoimintaa kehitettiin ja toteutettiin Seinäjoen alueella viime vuonna. Pilottikokeilujen perusteella yksiköiden asukkaiden kulttuurihyvinvointia tukevasta taidetoiminnasta päätettiin tehdä vuosittain toistuvaa. ”Osallistava taidetoiminta voi yllättää positiivisesti! Osallistujat pääsevät kokemaan jotain aivan uudenlaista ja ehkä jopa jotain sellaista, mikä ajatuksissa on voinut tuntua mahdottomalta.” painottaa kulttuuriohjaaja Jenni Timonen. Timonen toimi viime vuonna aluetaiteilijana Ylistaron alueella. Aluetaiteilijatoiminta on osa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden välistä yhdyspintasopimusta.

Hilla Hautanen (FM) on seinäjokinen taiteilija, taidekasvattaja ja taidehistorioitsija. Hautasen taiteellisen työskentelyn muotoja ovat oman kuvallisen ilmaisun lisäksi muun muassa ympäristö- ja yhteisötaide. Luontevaa hänelle on työskentely erilaisissa taiteenalan projekteissa, myös taiteen kehittämis-, asiantuntija- ja luennoitsijatehtävät ovat lähellä sydäntä. Vuonna 2022 Hautanen toimi yhteisötaiteilijana ”YHDESSÄ – Yhteisöllisesti ympäristötaidetta Ylistarossa” –projektissa.

Lisätietoa

Laura Buckman
ts. ikääntyvien kulttuuritoiminnan koordinaattori
laura.buckman@seinajoki.fi
p. 044 754 1714