Joonatan Tola on vuonna 1983 syntynyt, väitöskirjaa tekevä suomen kielen maisteri. Vuonna 2021 ilmestynyt Punainen planeetta on hänen esikoisromaaninsa, jonka tapahtumat perustuvat ainakin osittain tositapahtumiin. Keskushenkilönä on Joonatanin isä, Mikko J. Tola, jonka kuollessa Joonatan oli noin viisivuotias. Kirjailijalla on onneksi ollut käytössään paljon lähdeaineistoa, mikä on osaltaan auttanut häntä yrityksessään ”rakentaa rikkonaista elämäntarinaa kaunokirjallisuuden keinoin”.
Kirjan keskeisiä teemoja ovat mm. suvun ja perheen sisäiset suhteet sekä suvun asettamat vaatimukset ja kapinointi niitä vastaan. Joonatan lähtee kerimään auki sukunsa tarinaa isoisästään, kuuluisasta kirurgista, jota ei lannistanut edes sairastuminen polioon. Polion myötä hän joutui viettämään loppuelämänsä hengityskoneeseen kytkettynä. Näissäkin olosuhteissa Mikon isä kykeni luomaan itselleen uran mm. Suomen ensimmäisenä televisiokriitikkona ja lääketieteellisten artikkelien kääntäjänä. Mikko oli kolmivuotias isän sairastuessa ja käytännössä muuttaessa sairaalaan. Koska äitikin vietti siellä pitkiä aikoja miehensä vierellä, vanhemmat tavallaan katosivat Mikolta, mikä jätti häneen syvän isän- ja äidinkaipuun.
Myrskyisän ja epävakaan nuoruuden jälkeen Mikko J. Tolasta tuli eräänlainen elämäntapataiteilija, joka oli omien sanojensa mukaan kotoisin Punaiselta planeetalta. Hän oli täysin vakuuttunut omasta taiteilijuudestaan, vaikkei saanut suvultaan tai ympäristöstään vahvistusta käsityksilleen. Taiteilijuutensa vaatimista uhrauksista Mikko ei suostunut tinkimään. Niinpä tarvikkeet olivat huippulaatua ja normaali työnteko pois laskuista. Pienen seesteisemmän ajanjakson jälkeen Mikon nuoruudesta tutut vaikeudet, mielenterveyden ja alkoholinkäytön ongelmat, alkoivat taas vähitellen hankaloittaa elämää yhä enemmän.
Tällaiseen epävakaaseen, rahojen riittämisen kanssa kamppailevaan, usein muuttokuorman pakkaavaan ja taiteilijuuden ehdoilla elävään perheeseen syntyy Joonatan kolmantena lapsena. Kun vähitellen myös äidin MS-sairauden oireet alkavat pahentua, alkaa kirjaa lukiessa väistämättä pohtia, millaista lasten elämä on ollut. Toki sopeutumiskyky on valtaisa, mutta turvattomuuden tunteilta tuskin voi välttyä, jos vanhemmalla ei syystä tai toisesta ole kykyä tai voimia vastata lapsen tarpeisiin. Myös yhteiskunnan rooli viimesijaisena lapsen turvan varmistajana mietityttää lukijaa.
Kirja ei ole helppoa luettavaa, mutta se tarjoaa tunteiden täyttämän kurkistuksen hyvin erityislaatuisen ihmisen tai suvunkin elämään. Surullista ja ahdistavaakin pohjavirettä tasapainottaa Joonatanin omintakeinen ja humoristinen tapa tarkastella vaikeita asioita. Punainen planeetta on saanut viime vuonna Kalevi Jäntin säätiön nuorille kirjailijoille vuosittain jakaman palkinnon. Raadin perusteluissa pidetään hyvänä sitä, ettei kirja tarjoa helppoja, yksinkertaistavia syy-seuraussuhteita sille, miksi kaikki meni niin kuin meni. Keskiössä on pikemminkin ihmisen mahdollisuus selviytyä. Myös kirjan huumorin omintakeisuus musertavien aiheiden vastakohtana oli raadin mieleen.