Ikävän jälkeen, alkuperäiskielellä Vänd om min längtan, on Ann-Luise Bertellin Botnia-trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa, Heiman, Oma maa, nousi vuonna 2020 Finlandia- ja Runeberg-ehdokkaiksi. Trilogian päättää Ikuinen kaipuu, Glöm bort din saknad. Teokset on suomentanut Vappu Orlov. Keskimmäinen osa ilmestyi suomeksi vuonna 2021, kaksi muuta vuonna 2022.
Ikävän jälkeen -kirjan kertoja on vanha Maria Alina, joka elää paljolti muistoissaan. Hänen luonaan vierailevat kuolleet sukulaiset ja Dallasin J.R. Ewing. Kotihoitajan Remyn antama hoiva ja lämpö pitävät Mariaa vielä kiinni tässä hetkessä.
Vaikka kirja on vain parisataasivuinen, tulevat sen henkilöt eläviksi. Äiti Margareta on parantaja ja osaa poistaa myös hevosten koti-ikävän. Maria Alinan veljellä Haraldilla on tarmoa lähteä matkaan Atlantin taakse, mutta ei enää siellä selviämiseen.
Lapsistaan välittäneen isän traaginen menehtyminen nuorena vaikuttaa lasten elämään paljon. Isän kuoltua äiti menee uudestaan naimisiin selvitäkseen lastensa kanssa. Äidin uusi aviomies August ei ole tyytyväinen mihinkään, ja Maria Alina ja Harald elävät pelossa ja yrittävät olla näkymättömiä.
Perheeseen syntyy veli Jakob, kyttyräselkäinen, erityinen pikkupoika, joka viihtyy puunlatvoissa seuraten lintujen elämää. Se koituu myös hänen kohtalokseen. Uusi pikkuveli Axel kantaa tummaa syntymämerkkiä kasvoillaan ja oppii olemaan hiljaa. Hänkään ei pysty täyttämään isänsä odotuksia.
Tiiviissä kirjassa ei ole mitään liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Siinä limittyvät lapsuus ja nuoruus Vöyrillä ja aikuisuus ja avioliitot Kanadassa. Maria Alina lähtee 16-vuotiaana hyvän elämän toivossa veljensä Haraldin perässä Kanadaan. Hän osaa vain neljä fraasia englantia. Veli oli laittanut kirjeessä matkaohjeet: satamat, joista laivat lähtevät ja asemat, joilla nousta junaan. Miten heppoisin eväin nuori Maria Alina lähtee suureen tuntemattomaan!
Vanha Maria Alina kirjoittaa viimeisillä voimillaan kirjettä tyttärelleen Lidialle, jonka joutui jättämään Kanadaan. Hän yrittää sanoa kaiken, mikä jäi sanomatta vuosien aikana. Tytär on vieras, vaikka onkin kaikkein rakkain.
”On niin paljon sellaista, minkä pidämme piilossa, niin paljon tietoa meistä ja muista ihmisistä, mitä me vain kannamme sisällämme. Minkä tähden? Sitten sitä istuu kirjoittamaan jäähyväiskirjettä, niin kuin minä. Kirjettä, johon yrittää saada mukaan kaiken mikä jäi sanomatta ja jossa yrittää selittää, miksi on tehnyt niin kuin on tehnyt. Niin turhaa, niin hukkaan heitettyä!”
Ikävän jälkeen kertoo siis äidin, Maria Alinan, tarinan. Ikuinen kaipuu jatkaa samaa kertomusta tytär Marlenen silmin. Kertomus alkaa paluusta paikkaan, jota vanhemmat pitävät kotinaan. Saapuminen Kanadasta kotimaahan ja Vöyrille on kuitenkin shokki. Laivamatka on raskas, ja perillä näkyy vain mutaa ja harmautta. Tähän maisemaan ei äiti hienoine hattuineen ja värikkäine vaatteineen tunnu kuuluvan. Sukulaisten silmissä hän on vähintäänkin outo lintu. Äidistä tuleekin kylän naisten silmätikku, jonka selän takana juorutaan myös Kanadaan jääneestä kläpistä eli Lidiasta. Myös perheen keskenään käyttämä englannin kieli vaikeuttaa kotiutumista.
Mikään ei ole niin kuin oli ajateltu. Perheen isän lähettämät rahat ovat menneet muuhun käyttöön, hänelle luvattua tupaa tai virkaa ei ole olemassakaan. Isällä ei ole hyvä olla missään. Hän ei ole maanviljelijä eikä hänestä sellaista tulekaan. Hänen toimensa menevät pieleen, ja hän lähtee lopulta pois kotoa.
Äiti yrittää selvitä lehmien ja vasikoiden kanssa parhaan taitonsa mukaan. Amerikasta tuodut arkut jäävät vintille purkamatta, niiden sisältöä ei uudessa kotipaikassa tarvita.
Kaksoissisar Susan tuntuu pääsevän helpommalla kuin tuntia vanhempi Marlene. Marlene tuntee yhteyttä isoäitiinsä, parantajana ja ruumiinpesijänä toimivaan Margaretaan. Isoäiti ottaakin lapsenlapsensa mukaansa ja opettaa, ettei kuolleita tarvitse pelätä. Hän kertoo, että aina tarvitaan ihmisiä, jotka pystyvät kulkemaan pimeän ja valon välillä.
Marlene kasvaa, tarkkailee ympäristöään ja saa myös ystäviä. Hänellä on herkkä omatunto ja rohkeutta tuoda asiat julki, tekivätpä ne kuinka kipeää tahansa. Lidiakin käy Suomessa ja viipyy kolme viikkoa. Hänen lähtönsä jälkeen äiti ei tule enää entiselleen. Hänessä elää ikuinen kaipuu. Tytär Marlene kulkee kohti unelmiaan.
Bertellin Botnia-trilogia oli parhaita lukukokemuksiani syksyllä 2022.
Jaana Savela