Lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiiri
Lasten- ja nuortenkirjallisuus on tärkeää. Se vaikuttaa lukijaansa ja sillä on mahti muuttaa vaikka koko maailmaa. Mutta tiedämmekö me aikuiset, mitä lapset ja nuoret lukevat? Onko meillä uskallusta kurkistaa lasten ja nuorten maailmaan – ja jopa nauttia siitä? Olisiko hyvä, jos osaisimme suositella lukemista nuorille ja lapsille?
Seinäjoen kaupunginkirjaston historian ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiiri kokoontui 22.9.2016 neljän uskalikon ja vetäjän voimin. Varsinaisesti vain yksi osallistujista oli aiemmin osallistunut lukupiiriin, joten suurimmalle osalle tämä oli eka kerta – myös piirin vetäjälle. Käsittelyssä oli vuoden 2015 Finlandia junior -voittaja Nadja Sumasen Rambo. Kirjaan löydettiin keskustelun myötä monia näkökulmia ja rönsyttiinpä hiukan aiheen viereenkin, kuten odottaa saattoi. Samalta istumalta käsiteltyä tuli myös nuorten ongelmarealismin klassikoita. Ramboa verrattiin niin Häräntappoaseeseen kuin Esa-Pekka Tiitisen nuortenkirjoihinkin ja jopa S.E. Hinton mainittiin. Rambon henkilöitä ja tapahtumia pohdittiin myös monelta kantilta. Kirjan jokaisella henkilöhahmolla oli jokin ongelma, joista suurin osa lopussa ratkesi tavalla tai toisella. Osittain loppuratkaisua pidettiin hiukan heppoisena, mutta kirjasta tykättiin silti kovasti. Siinä oli kerronnan imua ja nokkelaa kieltä. Kirjaston muista lukupiireistä mallia ottaen kirjalle jaettiin myös pisteitä. Keskiarvoksi tuli hienot 3,6 tähteä asteikolla yhdestä viiteen.
Kokoontumisen lopuksi valitsimme kirjat seuraaviksi kerroiksi:
- 6.10. Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
- 3.11. Mikä tahansa John Greenen kirja
- 17.11. Tomi Kontio ja Elina Warsta: Koira nimeltä kissa sekä David Walliams: Herra Lemu
Jokaisen mielipide tärkeä
Lukupiirissä jokaisen mielipide on yhtä tärkeä ja jokaisen tulkinta yhtä oikea. Luetuista kirjoista ei tarvitse pitää, eikä haittaa, vaikkei ole ehtinyt lukea kirjaa, kun piiriin tulee. Tosin se vaara aina on, että loppuratkaisukin tulee käsitellyksi varsin perusteellisesti, joten osa tulevasta lukujännityksestä saattaa huuhtoutua pois lukupiirin myötä. Kirjoista keskusteleminen on silti aina hauskaa ja hyvästä lasten- ja nuortenkirjasta löytyy takuulla annettavaa ja erilaisia tasoja myös aikuislukijalle. Seinäjoen kaupunginkirjaston lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukupiiriin ovat tervetulleita kaikenikäiset lukijat. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Luettavat kirjat saa käsiinsä vaikkapa kysymällä Apilan asiakaspalvelun tiskiltä. Kokoonnumme kaikkina kertoina Aallon tiskin ääreen ensin ja etsimme sitten rauhallisen tilan.
Tervetuloa lukupiiriin!
Mervi Heikkilä