Sunnuntaivieraat

Kirjasto Apila sunnuntaisin

Mitäpä sitä kieltämään, sunnuntaisin on joskus vähän tylsää. Edessä ei ole vapaata, vaan työ- tai kouluviikko jo kurkkii mörkönä nurkan takana. Päähän on ehkä jämähtänyt ajatus, että mukavasta viikonlopusta on jäljellä vain tähteet. Silloin on syytä yrittää vääntää päänsisäinen viisari kokonaan toiseen asentoon. Onneksi on kirjasto. Kirjasto Apilaan voi tulla myös sunnuntaina. Sunnuntaibluesiin saattaa auttaa uusien kirja- tai musiikkituttavuuksien löytäminen. Ehkä hienot aikakauslehdet vievät ajatukset kadun aurinkoisemmalle puolelle, tai jospa leffahyllystä löytyy katsomattomia aarteita. Neljän vuoden ajan sunnuntaisin on Apilassa saanut kuulla myös keskustelua kirjoista. Seinäjoen seudun toimittajat ovat haastatelleet kaikkiaan 83 kirjanystävää. Eivätkä kysymykset ole aina olleet helppoja, sen voin itsekin vieraan penkillä istuneena sanoa! Mutta antoisia keskustelut ovat olleet ja yleisö on viihtynyt.

Marja Tyynismaa haastattelee Anneli Jäättenmäkeä pöydän ääressä.

Kuva: Anna-Liisa Malanto

Tentattavien penkillä on neljän vuoden aikana istunut monenlaisia lukijoita. Lempikirjoistaan ovat kertoneet kirjailijat, muusikot, muut taiteilijat, median edustajat, poliitikot, urheilijat, toimitusjohtajat, virkamiehet ja monet muut. Miehiä heistä on ollut 46, naisia 37. He ovat antaneet yleisölle yhteensä 532 lukusuositusta, joista ilahduttavasti kotimaisia 52 %. Pääosa suosituksista on ollut kaunokirjallisuutta, 32 % tietokirjoja ja lisäksi muutama elokuva ja musiikkisuositus.

Anssi Orrenmaa ja Pia Hunnakko.

Kuva: Anna-Liisa Malanto

Suositelluimmat kirjailijat

8: Mika Waltari
7: Väinö Linna
7: Kjell Westö
7: Jo Nesbø
6: Antti Tuuri
5: Dan Brown
4: Sofi Oksanen
4: Ulla-Lena Lundberg
3: Samuli Paulaharju
3: Orvokki Autio

Anssi Orrenmaa haastattelee Antti Tuuria pöydän ääressä.

Kuva: Anna-Liisa Malanto

Yleisöä on ollut runsaasti

Yleisöä on ollut yhteensä 3250 kävijää. Hämmästyttävää on, että sunnuntaivieraat on suunniteltu ja toteutettu kokonaan vapaaehtoisvoimin. Palkkaa ei ole maksettu sen enempää haastattelijoille kuin haastateltavillekaan. Idea oli alun perin toimittaja Anssi Orrenmaan, ja hienosti se otti tuulta siipiensä alle ja kantoi pitkälle. Ei siis pidä paikkaansa, etteikö Suomessa enää tehtäisi asioita toisten hyväksi tai talkoiltaisi. Nyt sunnuntaivieraat kuitenkin jää tauolle. Edessä ovat vaalit ja Suomen 100-vuotisjuhlavuosi. Ne työllistävät niin toimittajia kuin kirjastolaisiakin ja tuovat uudenlaisia tapahtumia kirjastoon. Ei kuitenkaan joka sunnuntaille, ei edes joka toiselle. Siihen on nyt sopeuduttava. Onneksi toimittajat jo kuitenkin tähyävät vuoteen 2018. Silloin ehkä taas istahdetaan Lukuportaikkoon, unohdetaan edessä vaaniva arki ja annetaan kirjojen viedä. Tässä vaiheessa ei voi muuta kuin kiittää ja kumartaa. Kiitos kaikille mukana olleille toimittajille ja haastateltaville! Kiitos yleisölle!

Välivuotta voi viettää vaikka osallistumalla kirjaston Lue 100 kirjaa -haasteeseen.

Mervi Heikkilä