Kansalaisopisto vuodesta 1955
1950-luvun puolessa välissä opiskelijoita oli 320 henkilöä. Opiston suurin ammattiryhmä oli liikealalla toimivat (osuus opiskelijoista 41%) ja siksi heitä kuultiin opetuksen kehittämisessä. Toiseksi suurin ryhmä olivat virka- ja palvelusmiehet (25%) ja ruumiillisen työn tekijöitä oli ainoastaan 17%. Toiminta vakiintui, kun opisto kunnallistettiin vuonna 1950.
Opiston alkuajoista lähtien tarjonnassa oli ollut harjoitusaineita, joita esimerkiksi kaupan alalla tarvittiin. Näitä olivat esimerkiksi kielet, kirjonpito ja laskento. Kauppalan kauppiailta ja liikeväeltä tuli aloite aloittaa liikealan opintoja. Johtokunnan mielestä ”konttoriaineet”, kuten kansantalous, kauppaoppi, suomen kieli ja kauppalaskennon koulutus sotivat opiston perusperiaatteita vastaan. Näiden kurssin mukaan ottaminen tarjontaan paikkasi kauppaoppilaitoksen puutetta. Nopeasti kasvavassa liikekeskuksessa haluttiin tarjota kaupallista oppia. Tavoitteeksi asetettiin oman kauppaoppilaitoksen saaminen ja ensiaskel tähän oli työväenopiston tarjoamat kurssit. Liike-elämässä tarvittavat taidot, kuten laskutikun käyttö ja konekirjoitus olivat yhtäkkiä opiston suosituimpia aineita ja näistä annettiin myös todistus. Pääpaino oli siis siirtynyt käytännöllisten, heti elämässä sovellettaviin aineisiin. Kielten ja taideaineiden opiskelu lisääntyi, vieraat kielet alkoivat kiinnostaa alun vieroksumisen jälkeen ja taideaineilla oli hyvin näkyvä asema opiston ulkokuvassa.
Kansalaistaitoja kohentavia sekä arjessa pärjäämiseen tähtääviä kursseja oli tarjonnassa, mikä johtui osaltaan sodan jälkeisen ajan niukkuudesta.
Opiston johto oli pitänyt yhteiskunnallisia aineita ensisijaisina, mutta ne vähenivät ammatti- ja harjoitusaineiden nousun myötä. Kuitenkin uutena yhteiskunnallisena aineena psykologia sai suuren suosion. Toivo Mäen ollessa rehtorina opistotyön lähtökohdaksi nousi pyrkimys ”sisäisen minän ja monipuolisen persoonallisen elämän kehittäminen”.
Opiston kasvaessa omia tiloja olisi tarvittu, mutta niitä ei heti ollut saatavilla, joten ryhmät kokoontuivat pääosin kansakouluilla.
Seinäjoella oltiin edistyksellisiä opistotoiminnassa jo 1950-luvulla, koska kysymykseen miksi opisto oli olemassa ja keitä varten saatiin vastaus: toiminnan sopeuttaminen kauppalan elinkeinoelämän tarpeisiin. Käytännön taitojen lisäksi kuitenkin haluttiin pitää opiston sivistyksellinen ja kasvatuksellinen luonne. 1956-vuonna Toverikunnan puheenjohtaja Juho Rintamäki totesi, että opisto on koulu kaikenikäisille ja se tarjoaa hyviä mahdollisuuksia käyttää oikein vapaa-ajat.
Kuva: Konekirjoituskurss, Seinäjoen kansalaisopiston kuva-arkisto
Teksti: Jaana Saukko
Lähteet: Seinäjoen kansalaisopiston 70-vuotishistoriikki ”Parempaa elämää – Seinäjoen kansalaisopisto tiedon ja taidon poluilla 70 vuotta”