Opistolla oli monia tavoitteita 1990-luvun lopulle, kuten opintopiirien määrän sekä tilojen lisääminen ja päätoimisten opettajien palkkaaminen. Laman vuoksi korkeat tavoitteet saivat jäädä, sillä opetusta jouduttiin supistamaan eikä päätoimisia opettajia voitu palkata lisää. Opiskelijamäärät eivät kasvaneet. Opintojen maksuja jouduttiin korottamaan ja koko perusajatusta kaikille avoimesta, henkistä kasvua ja kansalaisvalmiuksia lisäävästä kansalaisopistosta jouduttiin pohtimaan uudelleen.

Opiston pitkäaikainen rehtori Toivo Mäki jäi eläkkeelle ja uutena rehtorina aloitti Arto Leistevuo, joka toimi rehtorina 1991–2001. Hänen myötään painopisteeksi nousi yleissivistys ja hän korosti kansalaisopistojen avartavan tieteellistä maailmankatsomusta. Kuitenkaan puhtaasti yleissivistävät aineet eivät kuitenkaan osoittautuneet suosituiksi. Lakimuutoksen vuoksi opistot saattoivat alkaa myymään opetuspalveluita ja järjestämään tutkimus- ja palvelutoimintaa sekä ammatillista koulutusta. Lestevuon jälkeen rehtorina aloitti Rauni Haapanen vuonna 2001.

Kansalaisopistoille toiminnassa tärkeimmäksi tulivat määrälliset tavoitteet ja taloudellinen ja hallinnollinen tehokkuus, joka muutti opistojen arvoja enemmän työelämälähtöiseksi ja ammatilliseksi kouluttajaksi. Tarjontaa laajennettiin yhä enemmän uusille kohderyhmille, kuten lapsille ja nuorille. Opiskelu tuli tavoitteellisemmaksi ja esimerkiksi ensimmäinen maahanmuuttajille suunnattua suomen kielen opetusta käynnisteltiin. Kuorotoiminta, kielten alkeiskurssit ja atk-kurssit olivat suosittuja.

Tilojen laajentumista kaavailtiin siten, että kauppaoppilaitokselle rakennettaisiin lisätilaa, johon tulisi kansalaisopiston hallinto- ja sosiaalitilat ja opetustilat siirrettäisiin saneerattavaan Tiklaksen taloon. Hankaluutta aiheutti kuitenkin se, että toimintaa ei haluttu hajauttaa kahteen tilaan. Lisäksi Tiklaksen talo koettiin epäkäytännölliseksi opetustilana ja juhlasalin puute, syrjäinen sijainti ja parkkipaikkojen ahtaus koettiin ongelmana. Tiklasen talo kuitenkin oli paras vaihtoehto sille, että opetuksen lisäksi hallinto- ja sosiaalitilat saatiin saman katon alle. Kansalaisopisto ja ammatillinen aikuiskoulutuskeskus haluttiin yhdistää, mutta suuri vastustus ja esimerkiksi entisen rehtori Mäen sanat itsenäisen opiston tärkeydestä saivat oppilaitokset pysymään itsenäisinä.

Vuonna 1995 koko tilaprosessi sai lopullisen sysäyksen ja muuton lisäksi remonttia tehtiin koko loppuvuosikymmen. Erikoisluokkatiloja saatiin mm. kuvanveistoa, maalausta sekä tekstiilitöitä varten ja kielistudio, tietotekniikkaluokka sekä videoneuvottelulaitteisto mahdollistivat uusien kurssien ja avoimen yliopisto-opetuksen laajentumisen. Kuorotoiminta, kielten alkeiskurssit ja atk-kurssit olivat suosittuja.

Opistolaiskunnan toiminta oli aktiivista, vapaa-ajan aktiviteettien lisäksi opistolaiskunta saattoi järjestää oppilaiden toiveesta opintopiirejä. Opistolaiskunta jakoi avustusta opettajien kouluttautumiselle sekä stipendejä aktiivisille opistotoiminnassa mukana olleille sekä toimitti Opistolainen-julkaisua.

Lähteet: Seinäjoen kansalaisopiston 70-vuotishistoriikki ” Parempaa elämää – Seinäjoen kansalaisopisto tiedon ja taidon poluilla 70 vuotta”
Kuva: Tiklas, Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon arkisto
Teksti: Jaana Saukko