Lukion oppimäärä on kolmivuotinen, ja se rakentuu peruskoulun oppimäärälle. Opinnot on mahdollisuus suorittaa 2–4 vuodessa opiskelijan oman valinnan mukaan.

Lukio-opiskelu päättyy ylioppilastutkintoon, jonka sisältö myös on jossain määrin valinnainen. Suurin osa opiskelijoista suorittaa ylioppilastutkinnon keväällä kolmen vuoden kuluttua opiskelun alkamisesta. Ylioppilastutkinnon kokeet voi aloittaa joko keväällä tai syksyllä, ja ne tulee suorittaa korkeintaan kolmena peräkkäisenä kirjoituskertana. Ylioppilastutkinto tehdään digitaalisesti opiskelijoiden omilla kannettavilla tietokoneilla.

Nurmon lukiossa opiskellaan viisiperiodijärjestelmän mukaan. Lukuvuosi on jaettu viiteen suunnilleen yhtä pitkään periodiin. Jokai­ses­sa periodissa opiskellaan tavallisesti 24-35 opintopistettä.

Jokainen periodi päättyy arviointiviikkoon. Opis­kel­lut opintojaksot arvioidaan peräkkäisenä koulu­päivänä erillisen lukujärjestyksen mukaan, joka löytyy Wilmasta. Kun opiskelijat ovat saaneet jakson arvosanat tietoonsa, jär­jes­tetään noin 1–2 viikon kuluessa hylättyjä opintoja koskeva uusintakoe­. Myös hyväksyttyjä opintoja varten on uusintakoepäiviä.

Lukiossa saa tukiopetusta kaikissa lukion oppi­aineissa. Opiskelijan kannattaa itse tarvittaessa pyytää tukiopetusta. Keskiviikkoisin pidetään läksyvarikkoa. Sen aikana on mahdollisuus kerrata ja tehdä läksyjä opettajien avustuksella.

Lukion opiskelija voi saada opintoja myös muista oppilaitoksista, mikäli ne vas­taavat lukion opetussuunnitelman tavoitteita ja sisältöjä. Mikäli opiskelija aikoo opiskella muussa oppi­lai­toksessa tarkoituksena liittää opinnot lukion oppimäärään, kannattaa selvittää etukäteen rehtorilta opintojen hyväk­syttä­vyys Nurmon lukion opinnoiksi. Opiskelija voi lukea opintoihinsa koulun ulkopuolella tehtyä työtä esimerkiksi liikunnan parissa.

Urheiluakatemiaan valittujen opiskelijoiden harjoittelu hyväksi luetaan seuraavasti: 34 harjoitustuntia vastaa 2 opintopistettä. Yhden opintopisteen suoritukseen edellytetään kuitenkin vähintään 15 harjoitustuntia. Akatemiaharjoittelusta voi saada enimmillään 24 opintopistettä lukiossa olon aikana. Syyslukukaudelta yli jäävät harjoitustunnit lasketaan mukaan kevään tunteihin eli tunnit lasketaan kokonaisuutena yhden lukuvuoden osalta. Aiemmilta lukuvuosilta/tuleville lukuvuosille ei siirry ylijääneitä tunteja seuraavalle lukuvuodelle.