”Leikki on lapsen työtä.” Se on olennainen osa lapsen elämää ja kehitystä. Leikki tuottaa lapselle iloa ja sen kautta on mahdollista lisätä myös lapsen fyysistä aktiivisuutta. Hyvä kasvattaja mahdollistaa ja innostaa lapsia liikkuviin leikkeihin.

Kasvattajien on hyvä ymmärtää lasten osallisuuden ja liikkumisen vahva yhteys. Kun lapset saavat olla mukana rikastamassa ympäristöä yhdessä kasvattajien kanssa ja heistä lähtevät liikuntaideat ja impulssit huomioidaan, ovat he liikunnallisesti aktiivisempia arjessa. Kun kasvattaja ajattelee ryhmän sijaa enemmän lasten vertaissuhteita ja miettii siitä käsin liikunnan lisäämistä, saadaan tehokkaammin liikettä jokaisen lapsen arkeen. Liikettä saa lisättyä päiviin tehokkaasti mm. ohjattujen liikuntaleikkien avulla. Kun lapset tottuvat näihin liikuntaleikkihetkiin esim. aina kun mennään pihalle, siitä tulee luonnollinen osa heidän varhaiskasvatusarkeaan. Näin opetamme lasta liikkuvaan elämäntapaan.

Arkiliikettä lisäävät siirtymätilanteiden ja odottelu- liikunnallistaminen. Käytäville kannattaa tehdä erilaisia ratoja mm. teippauksin, kuvin ja katosta roikkuvin hyppyläpyin. Siirtymiset ja odotteluhetket ovat hyviä motoristen taitojen harjoittelun paikkoja. Ruokailutilanteisiin ja toimintahetkiin pöytien ääressä saadaan arkiliikettä ja motoriikan harjoitusta, kun kasvattajat tukevat lasten omatoimisuuden kehittymistä mm. antamalla lasten itse kiivetä tuolille ja mahdollistaen ruuan/taidevälineiden haun itse.

K

Käytäväkuvia: