Kaupunginhallitus hyväksyi ensi vuoden talousarviokehyksen päivityksen kokouksessaan 5.9. Talousarvioraamia on työstetty toimialoilla, ja kehystä tarkistettiin kaupunginhallituksen talousarvioseminaarissa ennen kaupunginhallituksen kokousta.
Lähtöolettamana on, että Seinäjoen kaupungin tuloksentekokyky on hyvä. Vuodesta 2024 on tulossa erityisen haastava, minkä vuoksi onnistuminen ensi vuoden taloudenhoidossa on tärkeää. Yleisessä talouden tilanteessa on merkittävästi epävarmuustekijöitä: mm. Ukrainan sota, Venäjän pakotteet, energiakriisi ja kasvanut inflaatio. Kasvukausi uhkaa muuttua taantumaksi. Uudistamisen tarve on yhä olemassa, jotta kasvukaupungin tulot riittävät paremmin menoihin.
Talousarvioraami päivitettiin seuraavasti:
Käyttötalous: toimintakatekasvuksi hyväksytään noin 2,5 %.
Vuosikatetavoite: noin 33 miljoonaa euroa, mikä kattaa mahdollisimman täysmääräisesti nettoinvestoinnit.
Tilikauden tulostavoite: 8-10 miljoonaa euroa.
Talousarvio sisältää myös kertaluonteisia myyntejä, mikä parantaa toimintatuottoja vuonna 2023. Henkilöstökuluihin on varattu 3,1 %.
Investoinnit: nettoinvestointitasoksi hyväksytään noin 33 miljoonaa euroa.
Lisäksi noin 2 miljoonaa euroa sijoitetaan osakkeisiin/rahastoihin sijoitussuunnitelman periaatteiden mukaisesti osana kaupungin kassanhoitoa.
Ensi vuonna ei koroteta tulovero- ja kiinteistöveroprosenttia. Tuloveroprosentti on 8,36 %.
Kaupunginhallitus valitsi pesäpallostadionin kentän saneeraus- ja kuivatusurakan
toteuttajaksi Juhan Paja Oy:n valtuuston hyväksymän investointiohjelman ja tehdyn tarjouksen
perusteella.
Tekonurmen poistamisen ja siirtämisen urakan osalta päätös tehdään hallintosäännön mukaisesti. Määräraha on olemassa vuodelle 2022.
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että se hyväksyy 168 000 euron määrärahan varaamisen uuden tekonurmen hankintaan ja asennukseen sekä mainosaidan asennukseen vuodelle 2023. Hankintapäätös tehdään hallintosäännön mukaisesti, jos määrärahavaraus hyväksytään.