Juhana Moisanderin taideteos Asemalaituri 0 sijaitsee Seiparkin pysäköintitalon julkisivussa kahdella seinällä. Taideteos on toteutettu perforoimalla eli rei’ittämällä valokuvien pohjalta Corten-teräksiseen levyelementtiin, josta rakennuksen julkisivu koostuu. Tekniikalla saadaan aikaan rasteroitu kuva, jossa reikien koko ja määrä luo kuvaan valon ja varjon vaihtelut piirtäen sen esiin. Teoksen kuuluu myös asemalaiturin puoleisella seinällä oleva kello.

Taideteoksen lähtökohtia ovat olleet Seinäjoen ja rautatien yhteinen historia. Innovaationa rautatie on ollut yhteiskuntaa ja kulttuuria mullistava. Seinäjoen kaupungin kehitys ja kasvu on perustunut rautateihin ja keskeiseen sijaintiin raiteiden risteyskohdassa.

Rautatieasemille kiinnittyy paljon muistoja ja tapahtumia, joiden keskiössä on ihminen. Rautatieasemilla ja rautateillä lähdetään ja saavutaan, kohdataan ja tehdään työtä. Rautatieasema on odottamisen, jännittämisen ja kohtaamisen paikka. Asemalaituri 0 edustaa juuri lähtemisen ja saapumisen paikkaa ja luku 0 voidaan nähdä leikkauspisteenä menneen ja tulevan välillä: nollasta pääsee lineaarisesti sekä taakse että eteen.

Taideteoksessa on eri ikäisiä ihmisiä eri aikakausilta, yksi hevonen ja asemakello. Hevoskuvan mallina on kurikkalainen ravikuningatar Akaasia. Hevonen symboloi rautatien aikaansaamaa historiallista muutosta – puhuttiinhan aikanaan rautahevosesta, kun perinteiset hevosvoimat vaihtuivat höyryveturiin. Se on myös viittaus maatalousvaltaiseen Etelä-Pohjanmaahan, jossa Seinäjoki sijaitsee. Asemakello on viittaus ilmajokelaiseen Könnin sukuun ja sen perinteikkäisiin kelloihin. Lisäksi se viittaa aikaan, aikatauluihin ja ajan kulumiseen, jotka ovat läsnä rautatieasemalla.

Taideteoksessa olevat ihmiset ovat taiteilijan mielikuvia henkilöistä, jotka ovat saattaneet joskus kulkea Seinäjoen rautatieasemalla. Ihmisten kuvat pohjautuvat todellisiin, Pyhälahden valokuvaamossa otettuihin valokuviin, jotka taiteilija on valinnut Lapuan museoiden arkistosta. Taiteilijan tarkoitus ei ole ollut toteuttaa muotokuvaa tai historiallista dokumentaatiota kerran eläneistä henkilöistä, vaan herättää ajatuksia, ruokkia mielikuvitusta ja luoda tunnelmaa. Kuvan erottumiseen teräksestä vaikuttavat sekä vallitseva valotilanne ulkona että pysäköintitalon sisävalaistus: joskus hahmot erottuvat utuisempina, kuin etäisinä mielikuvina, ja joskus he näkyvät selkeämpinä.

Kellon on valmistanut Suveko Oy. Julkisivun rei’ityksen on mallintanut ja toteuttanut Trutec Oy.

Juhana Moisander (s. 1977) tunnetaan mediateoksista, joissa äänen, kuvan ja tilan suhde muodostaa tunnelmaltaan yhtenäisen kokonaisuuden. Hänen teoksiaan on nähty useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä. Lappeenrannan oikeustalossa sijaitsee hänen julkinen teoksensa Justitia (2020).

Ihmishahmoja rakennuksen julkisivussa
Juhana Moisander Asemalaituri 0 havainnekuva
Hahmoja rakennuksen julkisivussa
Juhana Moisander Asemalaituri 0 havainnekuva