Sepsi-78 esittäytyy
Historiaa
Seinäjoen vanhin jalkapalloseura Sepsi-78 (aiemmin SePS) täytti vuonna 2020 kunnioitettavat 90 vuotta. SePS aloitti alun perin jääpallon ja jalkapallon erikoisseurana, mutta vuonna 1966 tapahtuneen Mestaruussarjasta putoamisen myötä jääpallo jäi toiminnasta pois, ja siitä alkaen on keskitytty vain jalkapalloon. Jalkapallossakin seuran edustusjoukkue pelasi 1980-luvun alussa kolme kautta SM-sarjaa ja yhdistyessään vuonna 2007 TP-Seinäjoen edustuksen kanssa SJK:ksi Sepsi-78 pelasi 2.divisioonaa. Tuosta hetkestä alkaen seurassa toiminnan pääpaino on ollut laadukkaassa juniorityössä.
Yleistä
Seura on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana koko ajan ja jäsenmäärä on hyvinkin tuplaantunut. Pelaajia tällä hetkellä listoilla noin 300.
Seuran toimintaa pidetään yllä vapaaehtoisvoimin, seurallamme ei siis ole palkattuja työntekijöitä, vaan kaikki valmentajamme ja toimihenkilömme ovat mukana rakkaudesta lajii ja koska haluavat edistää alueen lasten ja nuorten liikuntaharrastusta. Edellä mainittu myös osaltaan pitää kustannuksia kurissa; jalkapallon harrastaminen Sepsissä on varsin edullista.
Mikä myös pitää harrastushinnat matalina, on jatkuva uuttera työ varainhankinnan suhteen. Joukkueissa tehdään tässä asiassa koko ajan loistavaa työtä ja vastaavasti emoseuran talouden kivijalkoja ovat jo pitkään olleet Seinäjoki Cup (entinen Luiz Antonio Cup) sekä joulukalenterimyynti. Viimeksi mainittu on noussut niin ikoniseen asemaan, että usein marras-joulukuussa kuulee kyseltävän, ”mistä kalentereita saa?” tai ”miksi meillä päin ei ole kukaan myynyt?”. 😊
Tavoitteenamme Sepsi-78:ssa on antaa kaikille tasapuolinen mahdollisuus kehittyä jalkapallon parissa unohtamatta jokaista peluria omana persoonanaan. Koemme myös olevamme osavastuussa lasten/nuorten kasvatuksessa, ja pyrimme omalla esimerkillämme antamaan valmiuksia tulevaan. Seuramme toimii paikallisesti niin, että harrastusta aloittavien lasten ja nuorten on helppo tulla toimintaan mukaan.
Pallokoulu ja ikäkausijoukkueet
Moni lapsi on lähtenyt Sepsin toimintaan mukaan pallokoulun kautta. Pallokoulussa opitaan jalkapallon perustaitoja ja koetaan pelaamisen ja yhdessäolon riemua, ikähaitarilla 4-vuotiaista 7-vuotiaisiin. Piirin sarjoissa Sepsillä on kaudella 2023 ollut joukkueet kaikissa ikäluokissa P8-P13. Tavoitteena on edetä vuosi kerrallaan niin, että neljän vuoden kuluttua pelaajapolku on kokonainen pallokoulusta P17-ikäluokkaan saakka. Seuran edustusjoukkue perustettiin muutamia vuosia sitten uudelleen ja se pelaa tällä hetkellä piirin 5.divisioonassa.
Kuukauden ilmainen tutustumisaika
Kaikki Pelaa -ohjelman yksi tärkeimmistä tarkoituksista on helpottaa lapsen mukaan tulemista seuratoimintaan milloin vain. Sepsi-78 tarjoaa kaikille pelaajille (jolla ei aiemmin voimassa olevaa pelipassia) mahdollisuuden tutustua 30 vrk:n ajan seuratoimintaan suorittamatta heti liiton pelipassimaksua ja seuramme jäsenmaksua. Ilmainen tutustumisaika antaa lapselle rajoittamattoman peli- ja harjoitteluoikeuden kuukauden ajaksi. Seura ei korvaa tutustumisjaksolla tapahtuneita tapaturmia/vahinkoja, joten pelaajalla tulee olla oma tapaturmavakuutus. Ilolla on voinut huomata, että myös vanhimpiin ikäluokkiin on kuluneellakin kaudella tullut uusia jalkapallon harrastajia mukaan. Sepsissä ovet ovat aina auki kaikille, jotka haluavat kuningaslajia tulla kokeilemaan.
Lisätietoa seurasta ja toiminnasta nettisivuilta sepsi78.net sekä esimerkiksi suoraan joukkueenjohtajilta. Ikäryhmien yhteystiedot löydät nettisivuilta kohdasta ”Joukkueet”, otathan rohkeasti yhteyttä!
Tervetuloa iloiseen joukkoomme!
Seinäjoella toimivat liikuntaseurat ja – yhdistykset esittäytyvät. Julkaistu uutiskirjeessä 5/2023