Vauvauinti

Vauva- ja perheuinti on perheen yhteinen, lapsen ehdoilla tapahtuva, aktiivinen leikkihetki puhtaassa ja lämpimässä vedessä koulutetun ohjaajan ohjauksessa. Vauvauinnin tavoitteena on tutustuttaa lapsi veteen turvallisissa olosuhteissa ja tehdä lapsesta veden ystävä. Ohjaaja auttaa perhettä tutustumaan uuden tulokkaan temperamenttipiirteisiin sekä lempipuuhiin.

Sen lisäksi, että ensimmäisen vauvauintivuoden aikana pieni lapsi oppii nauttimaan vesileikeistä ja vedenalaisesta maailmasta, lapsella on myös mahdollisuus harjaannuttaa kaikkia kehittymässä olevia kykyjään veden mekaniikkaan ja lainalaisuuksiin tutustuen. Vauvojen ja pienten lasten sekä heidän vanhempiensa yhteistä riemukasta tekemistä altaassa on ilo seurata.

Vauvauinnissa lapsi ei opi itsenäisesti ”uimaan”, vaan vanhempien valvonnassa ja avustamana leikkimään, käyttämään vartaloaan monipuolisesti vedessä sekä oppimaan vesiturvallisuustaitoja. Vauva saattaa harjoituksen myötä myös innostua sukeltamisesta.

Vauvauinnin voi aloittaa lapsen täytettyä kolme kuukautta. Silloin lapsen valveillaoloaika on tarpeeksi pitkä, ja hän jaksaa liikkua enemmän. Lapsen tulee painaa vähintään 5 kg, jotta hän pysyy lämpimänä vähintään 32 asteisessa vedessä. Vauvauintia voi jatkaa noin 1-vuotiaaksi, jonka jälkeen voi osallistua vesipeuhularyhmään.

Toiminnan sisällöt suunnitellaan aina lapsilähtöisesti kehitykselliset ja yksilölliset lähtökohdat huomioiden.

Kymmenen kerran vauvauintikurssi sisältää kolme perheuintikertaa. Tällöin mukaan saa tulla perheen muitakin lapsia monitoimiallasosastolle. Huom! Lasten valvominen on vanhempien vastuulla eli kaksi aikuista tulee olla mukana, mikäli sisaruksia osallistuu.

Vauvauinnissa emme suosittele uintivaipan käyttöä.

Ennen vauvauinnin aloittamista järjestetään aloittavien vauvojen ryhmille info Uimahalli-Urheilutalolla, joka on pakollinen ennen vauvauinnin aloittamista. Infoon ei voi osallistua etänä.
Tietoa perheille ennen vauvauinnin aloitusta -> https://www.suh.fi/toiminta/vauva-_ja_perheuinti/tietoa_vanhemmille

Uintiajat

Järjestämme talven aikana 10 kerran vauvauintiryhmiä. Jokaisella jaksolla on kaksi ryhmää aloittaville ja jatkaville vauvoille. Mikäli osallistujia on vähän yhdistämme ryhmiä. Uintiaika on lauantaisin 9.45-11.45 välillä.
Aloittavat vauvat 1. 9.45-10.15
Aloittavat vauvat 2. 10.15-10.45
Jatkavat vauvat 1. 10.45-11.15
Jatkavat vauvat 2. 11.30-12

  • Syksy 17.8. – 9.11.2024
    Ilmoittautuminen: 1.8.-11.8.
    Aloittavien vauvojen info 13.8. 17-18
    Peruutukset: 28.9. uintikilpailut, 19.10. syysloma, 2.11. pyhäinpäivä
  • Talvi 16.11. – 14.12.2024 ja 11.1. – 15.2.2025
    Ilmoittautuminen 28.10.-10.11.
    Aloittavien vauvojen info 12.11. 17-18
    Peruutukset: 7.12. uintikilpailut
  • Kevät 22.2. – 17.5.2025
    Ilmoittautuminen 3.2.-16.2.
    Aloittavien vauvojen info 18.2. 17-18
    Peruutukset: 1.3. talviloma, 8.3. uintikilpailut, 19.4. pääsiäinen

Ilmoittautuminen aukeaa aina klo 8.00.
Ilmoittautumiset menevät suoraan ryhmään ja kun ryhmät ovat täynnä voi ilmoittautua jonoon. Jonosta nostamme lapsia ryhmään jos paikkoja vapautuu.

Aloittavat vauvat
Suositusikä vauvauinnin aloittamiseen on vähintään 3 kk ja 5 kg.
Jatkavat vauvat
Aloittavien vauvojen ryhmässä olleille tai muun toimijoiden ryhmissä olleille vauvoille. Vauvauintia voi jatkaa noin 1-vuotiaaksi. Jatkavien ryhmiin ilmoittaudutaan uudelleen aloittavien ryhmän jälkeen!

Muista mahdollisista muutoksista ilmoitetaan erikseen.

Hinta

60 €/ 10 kerran ryhmä (sisältää lapsen sekä 1-2 aikuisen ohjauksen) + normaalit uintimaksut aikuisilta.
Ryhmämaksu laskutetaan. Laskut ovat perintäkelpoisia.

Ilmoittautuminen

Vauvauintiin ilmoittaudutaan sähköisesti Timmi järjestelmällä. Muista rekisteröityä järjestelmään ennen ilmoittautumisen alkua. Ilmoita ryhmään vain lapsi, jokaista lasta kohden olemme laskeneet mukaan aikuisen. Merkitse lapsen syntymäaika Lisätietoja-kentään.

Vauvauintiin etusijalla ovat seinäjokiset vauvat. Mukaan päässeiden vauvojen vanhemmille ilmoitamme sähköpostitse ryhmään pääsystä ja infoajan, joka on pakollinen ennen vauvauinnin alkua.

Katso myös SUH Vauva- ja perheuinti

Vesipeuhula perheille

Vesipeuhula perheille on noin 1 – 5 vuotiaiden lasten sekä vanhemman/ vanhempien yhteinen uintituokio. Altaalla edetään leikinomaisesti tutustuen veteen ja alkeisuintiin toimintatuokioiden myötä oman aikuisen kanssa. Koulutettu ohjaaja on opastamassa perhevesipeuhulassa. Altaalla on myös mahdollisuus omatoimiseen leikkiin, välineiden kokeiluun sekä liikkumiseen vedessä.

Järjestämme talven aikana 10 kerran perhevesipeuhularyhmiä lauantaisin klo 12 – 12.30 monitoimialtaalla.

  • 17.8. – 9.11.2024
    Ilmoittautuminen: 1.8.-11.8.
    Peruutukset: 28.9. uintikilpailut, 19.10. syysloma, 2.11. pyhäinpäivä
  • 16.11. – 14.12.2024 / 11.1. – 15.2.2025
    Ilmoittautuminen 28.10.-10.11.
    Peruutukset: 7.12. uintikilpailut
  • 22.2. – 17.5.2025
    Ilmoittautuminen 3.2.-16.2.
    Peruutukset: 1.3. talviloma, 8.3. uintikilpailut, 19.3. pääsiäinen

Ilmoittautuminen aukeaa aina klo 8.00.
Ilmoittautumiset menevät suoraan ryhmään ja kun ryhmät ovat täynnä voi ilmoittautua jonoon. Jonosta nostamme lapsia ryhmään jos paikkoja vapautuu.

Hinta

60 €/ 10 kerran ryhmä (sisältää lapsen sekä 1-2 aikuisen ohjauksen) + aikuisilta uintimaksut.
Ryhmämaksu laskutetaan. Laskut ovat perintäkelpoisia.

Ilmoittautuminen

Vesipeuhulaan ilmoittaudutaan sähköisesti Timmi järjestelmällä. Muista rekisteröityä järjestelmään ennen ilmoittautumisen alkua. Ilmoita ryhmään vain lapsi, jokaista lasta kohden olemme laskeneet mukaan aikuisen. Merkitse lapsen syntymäaika Lisätietoja-kentään.

Turvallisuussyistä jokaisella lapsella pitää olla mukana aikuinen. Monitoimialtaassa ei lapsella ylety jalat pohjaan. Lapset ovat altaassa aina huoltajan vastuulla.

Mukaan päässeille laitamme ohjeita sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä.

Lue ohjeita ilmoittautumiseen

Ryhmien muutokset mahdollisia.

Lisätietoja vauvauinnista vesipeuhulasta

Lähdesmäki Johanna

liikunnanohjaaja , Liikunnanohjaus

Perheuintivuoro

Perheiden yhteinen perheuintivuoro on sunnuntaisin 10-12 1.9.2024 alkaen uimahallin aukioloaikoina.

Perheuintia järjestetään ympäri vuoden uimahallin aukioloaikojen mukaan.
Perheuintivuoron aikana monitoimialtaassa saa uida aikuisen seurassa kellukkeilla, altaalla on leluja ja hierontapisteet ovat pois käytöstä. Altaalle voi ottaa mukaan myös oman puhtaan vesilelun. Lelun koko vähintään 15 cm. Vain 1 lelu/ lapsi. Monitoimialtaaseen max. 15 perhettä kerrallaan. Ei ohjausta.
Hinta: Normaali uintimaksu

Suosittelemme käyttämään vauvoilla ja taaperoilla napakkaa uima-asua uinnin aikana. Myös uintivaippaa on sallittua käyttää.
Älä koskaan syötä lasta juuri ennen uintia, jotta pulauttelu vähenee ja kakka kerkiää tulla ennen uintia.
Vauvojen ja taaperoiden uinnin aikana tapahtuvaa mahdollista pissaamista uima-altaaseen on mahdoton seurata ja välttää, mutta tämä ei aiheuta infektiovaaraa, koska vauvan pissa on puhdasta. Kakka sen sijaan sisältää bakteereja ja sen leviäminen altaaseen aiheuttaa altaan sulkemisen kyseisenä päivänä ja veden puhdistamisen.

Tutustu myös muuhun perheliikuntatarjontaamme perheliikunta -sivulla.