Osallistu ja asioi

Joupin kerhotalo tarjoaa mahdollisuuksia harrastus- ja järjestötoimintaan
Kerhotaloa voi varata järjestöt ja yhdistykset, joiden toiminta on suunnattu ikäihmisille, maahanmuuttajille tai muille erityisryhmille. Tilojen käyttö on varaajalle maksutonta. Joupin kerhotalo sijaitsee osoitteessa Jouppilantie 23.

Pajuluomaan ja Niemistöön sydäniskurit asukasbudjetilla
Asukkaat ideoivat ja äänestivät asukasbudjetissa, että asuinalueille hankitaan defibrillaattoreita eli sydäniskureita myös ulkotiloihin, jolloin ne ovat paremmin asukkaiden saavutettavissa.

Kylien ja kaupunginosien kehittämisavustus haussa maaliskuun ajan
Avustuksilla halutaan tukea yhteisöjen syntymistä, kehittymistä ja syrjäytymistä. Hankkeilla kehitetään kyliä ja kaupunginosia asukkaiden ja yhteisöjen toimesta. On tärkeää, että luodaan paikkoja ja toimintaa, mitkä saavat asukkaat osallistumaan ja kiinnostumaan heidän asuinpaikoistaan, naapureistaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin.