Nuorisopalveluiden toiminta-avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa https://varaukset.seinajoki.fi

Myönnetään nuorisoyhdistyksen toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen tai toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Rekisteröimättömän yhdistyksen hallinto, toiminta ja talous tulee olla järjestetty kuten rekisteröidyn yhdistyksen ja sen nimenkirjoittajien tulee olla täysi-ikäisiä.

Toiminta-avustukset julistetaan haettavaksi vuosittain maaliskuun loppuun mennessä. Ilmoitus julkaistaan paikallislehdessä ja kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla.

Toiminta-avustusta myönnetään edellisen vuoden toiminnan ja kuluvan vuoden toimintasuunnitelman mukaan. Hakemukseen on liitettävä edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Avustuksia myönnettäessä otetaan huomioon:

  • toiminnan tarkoitus, laatu ja laajuus
  • toiminnan merkitys kaupungin muun nuorisotyön ja –toiminnan kannalta
  • hakijan omatoimisuus
  • avustuksen tarve

Avustuspäätöksestä ilmoitetaan anojalle. Toiminta-avustus maksetaan hakijan ilmoittamalle tilille päätöksen saatua lainvoiman.