Seinäjoen kaupunginvaltuuston hyväksymä kaupunkistrategia luotsaa kaupungin kehitystä 2020-luvun loppuun saakka.
Kaupungin asukkaat olivat vahvasti mukana kaupunkistrategian valmistelussa. Asukkaiden palaute kaupunkistrategian valmistelussa korosti erityisesti turvallisen ja viihtyisän asumisympäristön merkitystä. Hyvä asuinympäristö ja sen kehittäminen on nostettu strategiassa vahvasti esille.
Yhteistyö ja kumppanuus korostuvat strategiassa
Kaupunkistrategia painottaa yhteistyön tärkeyttä. Seinäjoki on saanut erityistä kiitosta kyvystään tehdä hyvää yritysyhteistyötä. Yritysyhteistyötä halutaan edelleen syventää ja samalla rakentaa Suomen parasta kaupunkia yrittää.
Seinäjoki antaa yrityksille lupauksen vastata palvelupyyntöihin 24 tunnin kuluessa. Kaupunki haluaa myös vahvistua Suomen ruokapääkaupunkina, merkittävänä teknologiateollisuuden keskittymänä ja kansainvälisen liiketoiminnan kasvualustana. Imagoon olennaisesti liittyvä tapahtumamatkailu on vahvasti esillä kaupunkistrategiassa.
Seinäjoki hakee yhteistyötä ja kumppanuutta myös uuden hyvinvointialueen kanssa. Yhteistyöstä halutaan mahdollisimman tiivistä. Samalla kaupunki korostaa tehtäväänsä asiakkaiden edunvalvojana palveluiden saamisessa.
Kaupunkistrategia tunnistaa myös tarpeen parantaa yhteistyötä maakunnan muiden kuntien kanssa.
Seinäjoen vetovoiman edistämisessä jatketaan pitkäjänteistä työtä Seinäjoen kaupunkikeskustan kehittämisessä. Painopisteenä on Seinäjoen asema-alue, joka halutaan tiiviiksi osaksi kaupunkikeskustaa.
Aikaisempia strategioita vahvemmin kaupunkistrategia painottaa tarvetta kehittyä hyvänä opiskelijakaupunkina. Tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten kanssa laadittu kaupunkistrategian osuus painottaa kaupungin vastuuta ja toimia hyvän opiskelijakaupungin rakentamisessa.
Vastuuta työllisyydestä ja työvoiman saatavuudesta
Kaupunkistrategian valmisteluvaiheessa todettiin kaupungin asukkaiden tyytyväisyys kaupungin palveluihin. Tämä velvoittaa kaupungin jatkamaan palveluiden kehittämistä kaikilla toimialoillaan. Sivistyksen ja hyvinvoinnin palveluiden kehittämisessä ennakoidaan mm. kansainvälistymisen merkitystä palveluiden toteuttamisessa. Palveluissa korostetaan sekä palveluiden saavutettavuutta että tasa-arvoa.
Työllisyys siirtyy kuntien vastattavaksi vuonna 2024. Seinäjoki on varautunut muutokseen mm. työllisyyden kuntakokeiluun osallistumalla. Seinäjoki näkee työllisyysvelvoitteessa yhden keskeisistä keinoista vaikuttaa kaupungin yritysten ja yhteisöjen työvoiman saantiin. Työvoimapula on 2020-luvun yksi suurimmista haasteista.
Kaupungin johtamisessa korostetaan hyvän henkilöstöpolitiikan, tasapainoisen talouden, kaupunkikonsernin ohjaamisen sekä digitalisaation ja kestävän kehityksen valintoja ja mahdollisuuksia.
Seinäjoen kaupunkistrategiaan sisältyy erityisen laaja mittaristo, jolla seurataan kaupunkistrategian toteutumista. Strategian myötä Seinäjoki ottaa myös ison askeleen tiedolla johtamisessa.
Lisätiedot:
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pasi Kivisaari, 050 347 9334
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Risikko, 050 511 3107
vs. kaupunginjohtaja Jari Jokinen, 044 754 1670
elinvoimajohtaja Erkki Välimäki, 040 774 8331