Työtuomioistuin hylkäsi maanantaina 28.9. Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n kanteen, jossa Seinäjoen kaupungille vaadittiin hyvityssakkoa työrauhavelvoitteen rikkomisesta ja Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.
Työtuomioistuimen päätöksen mukaan Seinäjoen kaupunki ei painostanut työntekijäjärjestöjä hyväksymään paikallista sopimusta tai että järjestöt olisivat perustellusti voineet kokea kaupungin menettelyn painostukseksi. Näin ollen myöskään Kunnallinen työmarkkinalaitos ei ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.
Kanne liittyy Seinäjoen kaupungin keväällä 2020 käymiin yhteistoimintaneuvotteluihin, joissa työnantaja esitti yleiskorotusten siirtoa vuoden 2021 alkuun sekä tästä kompensaationa kahta palkallista vapaapäivää. Työtuomioistuin totesi ratkaisussaan, että Seinäjoen kaupungilla oli kiistatta taloudelliseen tilanteeseensa liittyvät asialliset syyt yhteistoimintaneuvottelujen aloittamiselle ja säästötoimille. Työtuomioistuimen mukaan työnantajalla oli asialliset syyt esittää paikallisen sopimuksen vaihtoehtona muita säästökeinoja.
Paikallisen sopimuksen hyväksyivät Jyty ry, Seinäjoen kaupungin kunnalliset JHL 283 ry, Seinäjoen kaupungin työntekijät JHL 153 ry ja Tekniikka ja Terveys KTN Seinäjoen seudun paikallisyhdistys.
Sopimuksen ulkopuolelle jäivät JUKO ry., SuPer ry. ja Tehy ry. Näiden henkilöstöjärjestöjen jäsenten osalta toteutetaan vastaavat säästöt lomautuksina.
– Työtuomioistuimen päätös oli odotetunlainen. Työnantaja ei ole painostanut missään vaiheessa yt-neuvottelujen aikana henkilöstöjärjestöjä hyväksymään paikallista sopimusta, toteaa henkilöstöjohtaja Raija Ranta.