Pyöräilyviikkoa poljetaan 5. – 14.5.2023 ympäri Suomen. Viikon aikana kannustetaan ja innostetaan ihmisiä hyppäämään pyörien selkään ja polkaisemaan lyhyet ja pidemmätkin matkat mukavasti fillarin selässä. Luvassa on tietoiskuja ja mukavaa arkiliikkumista paikasta toiseen. Pyöräilyviikkoon liittyviä tapahtumia järjestetään Seinäjoella sekä kaupungin että myös paikallisten yrittäjien toimesta.
Pyöräilyviikko käynnistyy perjantaina 5.5 kaupunkipyöräpäivällä ja jatkuu lauantaina Pyörä kuntoon –teemapäivällä. Pyörän pesulla, ketjujen rasvauksella ja löystyneiden ruuvien ja mutterien kiristyksellä pääsee pitkältä. Muista vielä tarkistaa jarrujen, sekä valojen toimivuus ja että renkaissa on riittävästi ilmaa, niin on hyvä polkaista viikon teemoihin.
Sunnuntaina on perhepyöräilypäivä ja 8.5 maanantaina sähköpyöräpäivä. Tiistaina 9.5. teemana on ”Pyörällä töihin” ja Seinäjoen kaupunki kannustaa työntekijöitään nappaamaan pyörää sarvista ja heittämään eväsrepun jopparille töihin suunnatessaan. Keskiviikkona 10.5 on teemana Pyörällä kouluun – ja koulujen kautta jaetaan liikenneturvallisuuteen liittyvää tietoa oppilaille ja vanhemmille.
Torstaina 11.5 Pyörällä harrastuksiin -päivänä tapahtuu Seinäjoen Apila –kirjastolla. Kreetta Luoma Visit Lakeudesta jakaa Pyöräilyreittejä Etelä-Pohjanmaalla –esitettä, jossa on karttoja ja reittikuvauksia. Täältä on hyvä hakea vinkkejä, vaikka lauantain 13.5 pyörämatkailupäivää varten. Perjantaina 12.5 pyöräillään kauppaan ja pyöräilyviikon päättää äitienpäivänä 14.5 pyörällä kaiken ikää –päivä. Teemat ovat mukavia kannustimia, mutta pääasiana viikossa on kuitenkin se, että pyöräillään, oli suunta tai matka mikä tahansa!
Smart SUMP Seinäjoki -hanke
Mukana pyöräilyviikkoa järjestämässä on Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama EAKR –hanke Smart SUMP Seinäjoki. Se rahoitetaan REACT-EU määrärahoista osana Euroopan unionin Covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. Hankkeessa tuodaan kestävän liikkumisen näkökulmaa osaksi Seinäjoen kaupunkikehittämistä ja liikennejärjestelmätyötä. Vaikka ollaankin mukana pyöräilytapahtumassa, SUMP ei ole pelkästään pyöräilyn edistämistä, vaan tarkoitus on kehittää tasapainoisesti kaikkia liikkumismuotoja.
Lisätietoja pyöräilyviikosta: https://pyorailyvuosi.fi/pyorailyviikko/
Lisätietoja hankkeesta: www.seinajoki.fi/SmartSUMP
Lisätietoja pyöräilyreiteistä: https://www.visitlakeus.fi/nae-ja-koe-etela-pohjanmaa/pyoraily/